Englantiin muuton jälkeen on tullut kohdalle monia hetkiä, joissa on saanut tuntea itsensä useampaankin otteeseen tyhmäksi. Niitä hetkiä kokee mm. McDonladsissa, kun myyjä joutuu kysymään kolme kertaa minkä juoman haluaisit tai silloin kun tajuat 5 vuotiaan lapsenkin puhuvan parempaa englantia kuin mitä itse puhut.
Kaikista hassuimpia on ne hetket kun joku kysyy sinulta jotain ja päätät vastata, vaikket täysin ymmärräkään mistä on kyse. ‘Do you like flamenco – dancing?’ ja vastaat ‘Yes, the tea is very nice’. Näin kuului meillä olevan opiskelijan ja siivojan välinen keskustelu (siivoja puhui vahvalla Pohjois-Englannin murteella ja opiskelija juuri Englantiin saapunut Espanjalaistyttö).
Siinä vaiheessa kun kuvittelee ymmärtävänsä jotain, tulee se vaihe reissusta että joutuu käymään keskusteluita myös puhelimitse. Puhelimessa puhuminen on ehkä vaikein asia täällä ollessa. Joudut käymään keskusteluita uuden työpaikan, pankin, vuokrafirman, sähköfirman ja kavereiden kanssa. Töissä ollessasi kuulet puhelimen soivan lähettyvillä ja toivot mielessäsi että joku muu vastaisi puhelimeen.
Nyt kahdeksan kuukauden jälkeen pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että töissä pärjää ja suurimman osan puhelimessa käytävistä keskusteluista ymmärtää. Seuraava haaste odottaakin jo oven takana, sillä pomoni pyysi minua pitämään esitelmän immunohistokemiallisesta värjäyksestä ja siitä tutkimuksesta mitä teemme täällä tällä hetkellä. Kuuntelemassa on lähinnä oma yksikkömme, mutta siltikin minua jännittää! Aihealue on itsellenikin melko uusi, joten uuden asian oppiminen, sen kääntäminen englanniksi ja sen esittäminen tiimille tuntuu ainakin tässä vaiheessa melkoiselta ponnistukselta. Lisäksi aurinko paistaa ulkona, sisälämpötila on yli 30 astetta ja päässä eikä päässä liiku yhtään fiksua ajatusta. Taitaa mennä powerpointin valmiiksi saamiseen vielä muutama viikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti